vanha suola voi alkaa janottaa.

Janina & viimejakson passihevonen Dagmar P.

Taas pitkästä aikaa olen saanut aikaiseksi avata tän bloggerin. Musta pikkuhiljaa on taas tuntunu siltä, että elämä potkii taas huolella päähän. Jotenkin vaan alkaa olla semmonen tunne, että mä en vaan jaksa enää. Kaikki on menny ihan päin prinkkalaa jo parin viikon ajan, ja musta tuntuu et vaikka mä yritänkin esittää paljon ilosempaa ihmistä, mikä mä tällä hetkellä oon, kohta tulee se romahdus.

Mut näistä masentuneista tunnelmista sit tähän päivään.

Luna on vähän aikaa ollu liikuttelematta. Sille piti vuokraaja/ylläpitäjäkin etsiä, mut sit kävi vähän hassusti. Jenni meni sitä ratsastaan, eikä siit tullu sit taas yhtään mitään. Se oli hypelly vaan pystyyn ja hyvä ettei nurin menny. Nyt se on sit myynnissä, jos oikee ihminen löytyy. Mulla ei oo aikaa tulla päivittäin kotiin sitä liikutteleen, joten pakko välillä herätä pilvilinnoista ja ajatella parasta.

Tänään mä sit päätin kun kotiin tulin, et mä testaan minkälainen se on mulle. Alkuun heti ku nousin selkään, ni sieltä tuli pystyyn nouseminen. Sit hetken päästä tuli toinen. Ja siihen se  sit jäi, koska mä sain sen nousemisen kontrolloitua heti alkuvaiheessa. Tässä tapauksessa mulla on ehkä ihan hyvä se, että harvemmin mä mitään pelkään. Varsinkaan hevosten kanssa. Musta tuntuu et kaikki on jo tullu koettuu. Kerran se myös sinkos laukannostos, mut siihen saatto olla syynä myös se, et nurkan takaa tuli auto kovaa. Siinä sit äiti tuliki jo rappusille ja huuteli, et kyl se on sitä mieltä et mun tulevaisuuden ammatti on selvillä; ratsuttaja. Siinä tarvitaan pelotonta luonnetta ja muutenkin semmosta et handlaa erilaisia tilanteita. Mulle kaikki mitä on Lunan kanssa tapahtunu, on siis varmaan ollu aina plussaa. Sen kans saa päiväpäivältä kokee jotain uutta. On tullu kaatumisii, mut tiputtanu se ei oo mua kertaakaan.

Seuraavaks mä sit ratsastin Sipsin. Se ei oo ehkä se paras hevonen mulle vielä tässä vaiheessa, mut kyllä siitä tulee vielä ratsu. Vaikka sillä sitä ikää on jo aika tarpeeks. Jos ei muuta, niin tavallinen puskaratsu.

Fiankin sitten päätin ratsastaa ajankuluks. Alkuun se tuntu taas pelkäävän kaikkee. Okei, syynä oli ehkä se kentän vieressä pörräävä betoniauto jolla kaadettiin betonia uuteen talliin. Kaikki askellajit käytiin läpi ja tehtiin parit onnistuneet laukkapiruetitkin. Väistöt kans tehtiin joka askellajissa. Lopuks sitte hypättiin. Alkuun 75cm, ja sit lopuks 105cm. Parit kiellot se teki, mut sit ku tajusin et en käskeny tarpeeks eteen, niin sain asian seuraaval kerral korjattuu. Tajuttoman hyvä hyppytyyli sillä. Helppo lähtee hyppyyn mukaan, ja helppo kans lopettaa se hyppy. Hikiseks se tuli, mut tekihän se kyllä töitä :)

Huomenna kans liikuttelua ennenku suuntaan Tuulokseen koiravahdiks maanantaihin asti..