Tässä parin päivän aikana on taas tultu muisteltua niitä parin vuoden takaisia aikoja. Kuinka hölmöä se on ajatella, kuinka ehkä olisi pitänyt tehdä erilaisia valintoja ja kaikki olisi paremmin. No, toisaalta, ehkä aina ei mene niinkuin suunnitellaan, mutta voidaan ajatella että on menty eteenpäin; tässä tapauksessa on puhe ratsastamisesta ja omien taitojen kohotuksesta.
Eilen katselin vanhoja kuvia ja videoita entisestä hevosestani, amr.ransk. lämminveritammasta California Heatista. Tämä tuttavuus kerkesi minulla olla sen melkein pari vuotta. Se pitkä ja kompurainen tie lähti alkuun kun näin hevostalli.netin markkinoilla tajuttoman kauniin hevosen. Ja hetken päästä jo oltiin matkalla Euraan katsomaan hevosta hevoskoppia auton perässä vetäen. Ajattelin, että koska matka on näin pitkä ja sain hyvän käsityksen puhelimen välityksellä Kaisasta, otan sen mukaan jokatapauksessa, meni koeratsastus miten meni.
Paikanpäällä koeratsastettiin sitten tämä meidän Kaisa. Ja kyllä, -se oli kuvankaunis. Ratsasteltu sillä oltiin sillointällöin, joten taitoja ei sillä ollut. Laukkaa ei noussut, ravissa mentiin pitkänä ja kaahotettiin. Kerran äkkinäisen suunnanvaihdoksen takia jo meinasin pudota, mutta silti tiesin että tämä on se minun tuleva rakkauteni.
Niimpä siinä sitten kävi, rahat vaihtoi omistajaa ja Kaisa matkasi meille kotiin Lammille. Kotipihaan ajaessa vasta sain sisäistettyä, että tämä on totta, ja omistan ensimmäisen kerran ikinä aivan oman hevosen.
Aikoja kuluessa, saimme myös tietää että tammani on kantavana. Mutta koska tamma oli tiine hyvin suvun läheisestä oriista, päivät oli hyvin kriittisiä, sillä Kaisa saattoi päivänä minä hyvänsä luoda varsan.
21. päivä, keskellä yötä havahduin unesta, ja menin talliin. Parikin kertaa piti karsinan ovea avatessa miettiä nukunko edelleen, sillä oljilla makasi pienenpieni, rautias orivarsa. Se ei kestänyt sekuntiakaan kun keksin sille nimen Winning Strike, eli Vikke.
Kaisan kehittyessä taitotasolla, kasvoi vierellä pieni Vikke. Vieroituksen jälkeen minunkin oli tehtävä päätös, -päätös myydä Kaisa. Hetken kuluttua jo tajusin että Kaisa olikin myyty, ja jäljelle jäi Vikke.
Vikke myytiin Kaisan perässä puolisen vuotta myöhemmin. Se pääsi tavoitteelliseen kotiin, jossa se oli paras kolmesta orivarsasta. Kaikki meni hyvin, kunnes..
Uudenvuoden aattona tuli sitten sähköpostia. Vikke oli menehtynyt. Se oli saanut äkillisen suolenkiertymän sillä välillä kun miehet oli olleet ajamassa tammoja. Onneksi niin, ilman sen suurempaa kärsimystä.
Maailman kamalin päivä, 1.1.
Kaisastakaan ei ole mitään kuulunut, ja toivon todella että tämä rakas tamma on edelleen täällä, eikä tuolla yläpuolella..
Mutta, näistä sitten tämänhetken tapahtumiin.
Luna tuli kotiin ja kaikki sujuu taas niinkuin ennenkin. Ihana hevonen kun vaan osaa sitä ratsastaa! Kouluratsastajalle todellinen unelma, harmi vaan kun itse haluaisin enemmän esteitä hyppiä. Mutta en tosiaan ole lopullisesti siitä luopumassa, nyt se odottelee ylläpitäjää kotosalla, kun itse opiskelen..
Liitän illemmalla pari kuvaa, Vikestä ja Kaisasta, ja Lunasta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti